Jo vain. Viikolla, eräällä luennolla, ystäväni Noora ehdotti, että leipoisimme yhdessä viikonloppuna. Hädin tuskin tiedän, mitä leipominen tarkoittaa. Sain keväällä 2002 peruskoulun päästötodistuksen, jossa kotitalous oli yhdeksikkö. Sen jälkeen olen leiponut ehkä kolme kertaa. Minusta ei saa pullantuoksuista tätiä tekemälläkään.

Noora halusi tulla luokseni leipomaan, koska hänellä itsellään on hieman uuniongelmia. Aikoi ostaa kaikki tarvittavat systeemit, kuten kananmunat, vehnikset ja sokrut. Eipä siinä, laitetaanhan uuni tulille.

Lauantai koitti. Heräilin siinä puolen päivän korvilla uuteen päivään. Jo reilun parin tunnin kuluttua huomasin olevani erilaisten kippojen, kulhojen ja leivontatarvikkeiden seurassa. Noora oli valinnut tuorehiivan sijaan kuivahiivaa. Miltei uusi tuttavuus minulle sellainen kuivahiiva. Jos oikein pinnistän, muistelisin, että oli siitä varmaankin yläasteen kotitaloustunneilla puhetta. Nooran kotiwiinereiden ohje sanoi, että hiivaa tarvitaan 50 g. No, siinä hyvällä matikalla laskettiin, että jos yksi kuivahiivapussi on 11 g, niin hurautetaanpa neljä ja rapiat pussia maidon sekaan.

VIRHE!

Seos näytti epämiellyttävältä. Paluu kotitaloustunneille: tuore - ja kuivahiiva ovat ihan eri asia. Ensimmäinen taikina meni harakoille. Tosin harakatkin olisivat saaneet siitä vähintäänkin huonovointisuutta, vatsanväänteitä ja häiriöitä koneistossa.

Toisen kauppareissun jälkeen taikina ja leipomiset onnistuivat. Omalla kohdallani vuoden leipomiskiintiö on täytetty.

Eilen, siinä klo 10.40 hujakoilla, alkoi allekirjoittaneen joululoma. Ah ja voih. Kotiin päästyäni juhlin loman alkua parin tunnin kauneusunilla. Herättyäni tunsin kipua päässäni. Buranan voimalla pyöräytin 20 lihapullaa, ja kun oli kupu ravittu, niin oli aika taas ottaa unta palloon.

Aika jännää olla lomalla. Tiistaina, joulupäivänä, aion olla tekemättä mitään. Sitä ennen on vielä lukuisia pikku hommia. Harmittaa suunnattomasti, kun mitä ilmeisemmin tiedossa on musta joulu helsinkiläisittäin. Ahdistaapi.

Joka tapauksessa odotan lomaltani riläks-meininkiä, paljon herkkuja, hyvää säätä ja oppia vauvanhoidosta.

Iloitellen,

-foni

PS. Facebookista (en ole asiakas!) bongasin kaukaisen sukulaiseni, en pojke från Sverige. Voin kertoo, että on ihan helekkarin hyvännäkönen. Hampaat kiiltävät ja hymy loistaa. A vot!

Junnuna olin innokas tarrojen, kivien ja pullonkorkkien keräilijä. Tapanani oli vaihdella tarroja serkkuni kanssa. Molemmat olivat noihin aikoihin aktiivisia Tiimarin kävijöitä. Vaihtokauppa oli suuressa roolissa.

Tänään on 16.12., ja tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun eräs silloinen luokkakaverini sai tietokoneen. En ymmärrä, miksi tämä tieto on iskostunut mieleeni. En koe hyötyväni siitä millään tapaa (paitsi ihmetyttämällä tuttavapiiriäni), joten luokittelen sen täysin turhaksi tiedoksi.

Tänä syksynä olen useaan otteeseen pähkäillyt, miksi koulujutut eivät voi jäädä yhtä helposti mielen perukoille kuin tuollaiset edellä mainitut pikkutiedot? Voisin tehdä vaihtokaupan näissäkin asioissa.

Mulla on tässä konneella, työpöyvällä tarkalleen, semmone pikkune laatikko, jossa lukkee "Kajaani, Oulu" ja lisäksi sään laita. Nyt se näyttää miinus kahta, ja taustalla on lumisatteen kuva. Oli pakko raotella kaihtimia (ensimmäiseksi silmiin osu naapurin rumat moniväriset jouluvalot), ja ah - siellä on satanu sentin tai pari lunta. Samoilla tulilla ne kauan vingutut ja vongatut kinokset, niin hyvä tullee.

Kävin tänään tyhjentämässä tiliäni joululahjojen muodossa. Kuin huomaamatta, salakavalasti, suitsaitsukkelaan, tuosta noin vaan, opiskelijan kukkaro keveni 150 euroa. Hitto, se tekee 900 mummon markkaa! Sillä söisi jo muutaman kerran koulussa (2,35 egee kolmen ruokalajin lounas opiskelijakortilla), puhuisi Pohjiksen kanssa maratonpuheluita, kävisi Cittarista ostaas mandariineja ja kaakaota... Sitä paitsi ostoslistani uupuu vielä pari juttua. Onneksi oli hyvä kesätyö, kahdet kertausharjoitukset ja veronpalautukset - ilman näitä ei paljon juhlittaisi.

Kaiken tämän kulutuksen keskellä mieltäni lämmittävää naapurin Kertun joulumieli. Toissa iltana klo 20.54 ovikello kilahti. Tsekkaus ovisilmästä ja ovi auki. Kerttu, 70+, oli leiponut pipareita ja antoi rasiallisen tännekin. Hänen sanojensa mukaan olen mukava ja herttainen, aivan kuin oma tyttö. Pari viikkoa aikaisemmin samainen rouva ilahdutti konvehteilla.

Nyt äiti ja isä saavat tuntea onnistumisen elämyksiä onnistuneesta kasvatuksesta jälkikasvuaan kohtaan. Äiti on opettanut, että pitää olla kohtelias ja muistaa hymyillä. Isä iskosti, että pitää olla reipas ja uskaltaa jutella. Ei ollenkaan huonoja vinkkejä elämän varrelle. :)

Aamulla herään 9.16 ja puoli kymmenelta pyörii jo pesukone. Nyky-yhteiskuntahan ihannoi tehokkuutta, joten hyötykäyttöön tuokin tuleva vapaapäivä.

Nukkukaa hyvin ja hikoilematta. Adjö!

Vaikka itsekin olen hameväen edustaja, se ei tarkoita sitä, että olisin joka asiassa aina naisten puolella. Karkeasti sanottuna naiset osaavat olla hyvinkin häikäilemättömiä ja nokkivia. He, jos ketkä, osaavat pätemisen jalon taidon. Pätemistä olen joskus itsekin kokeillut. Se on ihan ok juttu aina välillä.

Naiset, joilla on liian mustat sukat, ovat henkisesti rasittava kategoria. He vaativat selityksiä (hyviä sellaisia), todisteluja ja vakuuttelemisia. Jos näitä ei satele tarpeeksi, täytyy ruvetella kehittelemään pakkokeinoja. Kiristäminen on yksi hyväksi koettu keino.

Aiheesta voisi kirjoittaa rivejä runsaasti, sillä aihe on loputon. Usein naiset toteavat kanssasisarilleen jossain trendikuppilassa tai plyysisohvalla viltin mutkassa, että miehet ovat vaikeita. Sama sanonta pätee meihinkin. Ihan sata nolla.

Toivottavasti tästä aiheesta ei tarvitse avautua enempää. Mikä oli tarinan tarkoitus? Voidaanko rivien välistä päätellä jotakin? Lue huominen blogi... Olen saanut sanoa tämän useaan otteeseen useille eri henkilöille: armeijataustastani johtuen kaveripiirini on hyvin moninainen. Se ei sattuneesta syystä koostu vain ja ainoastaan samaa sukupuolta olevista. Mahdoton yhtälö. Sitä paitsi pelkkiä akkalaumoja ei kestäisi kukaan sosiaalisesti hyvin kehittynyt yksilö. Toisin sanoen kaikkien tulee osata elää asian kanssa.

Loppuun lähetän paljon hymyjä ja silmäniskuja, koska elämää ei pidä ottaa liian vakavasti! ;) 

Istumatyö on hirmuisen raskasta. Tämän kärkevän havainnon olen saanut parin päivän aikana huomata. Luennoilla istuminen ilman aktiviteetteja ei ole minun juttuni. Iltapäivällä, kun olimme jo reippaat kuusi tuntia kuunnelleet liikunnasta yhteiskunnassa, huomasin kaipaavani virikettä. Sitä paitsi vieruskaverillani, Nooralla, näytti myös silimät luppasevan. Nyt äkkiä jotain säpinää.                                                    

Tunnetteko Hapsiaisen? Jokaisella on kyseinen ukkeli omasta takaa: sen saa kolmesta sormesta. Nimetön ja etusormi muodostavat jalat, ja keskari eli keskisormi on Hapsiaisen eräänlainen kärsä (silmät ovat siinä samassa). Kokeilkaapa. Siinä on Hapsiainen.

Gargohousuistani, oikean taskun liepeiltä, paistoi langanpätkä. Riuhtaisin sen irti, Hapsiaiselle hyppynarun. Noora pyöritti narua ja Hapsianen hyppi. Sen jälkeen Noora löysi repustaan lampun (taisi olla pyörään asetettava valo), jossa oli kiva sininen säihke. Eipä muuta kuin lamppu vilkkumaan ja Hapsiainen discosykkeeseen! Sormeni olivat miltei solmussa, kun Hapsiainen jorasi niin ankarasti. Lisäksi sama jannu pääsi juoksemaan kuvitteellista juoksumattoa pitkin reidelläni. Kovakuntoinen kaveri.

Iloa päivään,

-Ese                                                                                                                          

Keksin oivan lahjatoiveen. Kahden viikon kuluttua voisit säkistäsi kaivella (sieltäpä hyvinnii) allekirjoittaneelle osoitekirjan. Sellainen kiva, näppärä ja mielellään kovakantinen kirjanen, joka säilyisi seuraavat sata vuotta. Tarve olisi kova, ja kirja tulisi hyötykäyttöön. Näin joulun alla, kun täytyy heittää hyviä tyyppejä joulukorteilla, osoitteet ovat hukassa. Jokainen kaappi ja vetolaatikko täytyy erikseen tutkia ja etsiä kaikki mahdolliset osoitteenmuutoskortit ja vanhat kalenterit. Yksissä kansissa kaikki tarvittava tieto olisi paljon kätevämpi kuin tämä nykyinen ratkaisu. Motivoidun osoitteiden päivittelyyn.

Yours,

Foni