Jo vain. Viikolla, eräällä luennolla, ystäväni Noora ehdotti, että leipoisimme yhdessä viikonloppuna. Hädin tuskin tiedän, mitä leipominen tarkoittaa. Sain keväällä 2002 peruskoulun päästötodistuksen, jossa kotitalous oli yhdeksikkö. Sen jälkeen olen leiponut ehkä kolme kertaa. Minusta ei saa pullantuoksuista tätiä tekemälläkään.

Noora halusi tulla luokseni leipomaan, koska hänellä itsellään on hieman uuniongelmia. Aikoi ostaa kaikki tarvittavat systeemit, kuten kananmunat, vehnikset ja sokrut. Eipä siinä, laitetaanhan uuni tulille.

Lauantai koitti. Heräilin siinä puolen päivän korvilla uuteen päivään. Jo reilun parin tunnin kuluttua huomasin olevani erilaisten kippojen, kulhojen ja leivontatarvikkeiden seurassa. Noora oli valinnut tuorehiivan sijaan kuivahiivaa. Miltei uusi tuttavuus minulle sellainen kuivahiiva. Jos oikein pinnistän, muistelisin, että oli siitä varmaankin yläasteen kotitaloustunneilla puhetta. Nooran kotiwiinereiden ohje sanoi, että hiivaa tarvitaan 50 g. No, siinä hyvällä matikalla laskettiin, että jos yksi kuivahiivapussi on 11 g, niin hurautetaanpa neljä ja rapiat pussia maidon sekaan.

VIRHE!

Seos näytti epämiellyttävältä. Paluu kotitaloustunneille: tuore - ja kuivahiiva ovat ihan eri asia. Ensimmäinen taikina meni harakoille. Tosin harakatkin olisivat saaneet siitä vähintäänkin huonovointisuutta, vatsanväänteitä ja häiriöitä koneistossa.

Toisen kauppareissun jälkeen taikina ja leipomiset onnistuivat. Omalla kohdallani vuoden leipomiskiintiö on täytetty.

 

Rakas blogi,

En suinkaan ole unohtanut sinun olemassaoloasi. Kiireen ja vähemmän kiireen keskellä olet ollut mielessäni epäsäännöllisen säännöllisesti. Kuinka on uusi vuosi startannut? Eikö olekin kivoja nämä napakat pakkaset? Tekee gutaa käydä karaistumassa kävelysauvojen kanssa ja saada valkoiset kulmakarvat, ripset ja hiusten latvat.

Viikko kului sutjakkaasti, kun pääsin harjoittamaan 1990-luvun kotisleikkejä käytännössä. Hoidin ahkerasti pientä nyyttiä. Alkuviikko kului siis niissä puuhissa, ja loppuviikko ikävöidessä.

Huomenna kiikutetaan kuusi pihalle ja tyhjennetään koti joulujutskuista. Kevättä kohden mennään. Aika rientää ja minä sen mukana.

Leppoisaa loppiaista ja semppiä viikosta kaksi etiäpäin!

Tein viime sunnuntaina sen virheen, että lähdin viime hetken jouluostoksille keskelle pahinta ryysistä. Vieläpä migreenikohtauksen jälkeisessä palautumistilassa. Päässä oli edelleen pientä kipua havaittavissa ja hermoja kiristi. Ja siellä, korkeiden hyllyjen ja sokkeloiden seassa purin hammasta ja yritin skarpata, etten näyttäisi ihan noita-akalta. Oi miksi, oi miksi ihmisillä on tapana jäädä keskelle kulkuväylää arpomaan, otetaanko valkoisia vaiko sittenkin niitä perinteisiä punaisia kynttilöitä joulupöytään. Entäs kukkasien laita? Ostetaanko jokajouluinen joulutähti ja sille kaveriksi hyasintti? Vai pitäisikö repäistä ja ostaa joku harvinaislaatuinen rehu pyhien iloksi? Koska olin epämukavilla fiiliksillä liikkeellä, en jaksanut laittaa kevyesti kämmentäni ihmisten olkapäille ja sanoa "anteeksi, pääsisinkö tästä". Päinvastoin, käytin armotta kyynärpäitäni päästäkseni eteenpäin ja kohti kassaa. Kuuma oli ja sekös ärsytti entisestään. Siihen vielä ostoskärryjen kanssa paniikinomaisesti sinkoilevia tolleroita - joko saa räjähtää?

Alennusmyynnit ovat alkaneet. Kauppiaat mainostavat kissankokoisilla kirjaimilla, että nyt lähtis, jopa - 70 prossaa. Toppaa, toppaa, toppaa. Kovasti houkuttaisi käydä katsastamassa, löytäisinkö itselleni takkia. Mutta mihinpä semmoista näin lämpöaaltojen syleilyssä edes tarvitsee? Takapihamme nurmikko on tasan samanväristä kuin puoli vuotta sitten. Voisi vaikka ruohon leikata surutta. Lumi on katoava luonnonvara.

Tällä hetkellä hittituotteena komeilevat myös ilotulitteet eli raketit. On roomalaisia kynttilöitä, tähtisadetta, värisuihkuja sun muuta räiskyvää. Kymmenen vuotta sitten ajattelin, että ilman raketteja ei ole uutta vuotta. Onneksi olen noista ajoista viisastunut tässäkin asiassa. Minun puolestani itänaapurin turistit voivat ostaa sen minunkin osuuteni ja kärrätä neonvärisiä tikkuja monsterimaastureihinsa ja ökyileviin johtotähtiinsä. Näitä valoja nähdään vielä loppiaisenakin, se on varmaa.

En saanut illalla unta. Teki ihan älyttömästi mieli riisipuuroa ja fluoritabletteja. Ajatus harhaili, siksikös uni viipyi. Mieleeni tuli, kun olin pikkuskidi ja kävin hammaslääkärissä. Hammashoitaja halusi nähdä, kuinka harjaan hampaani. Sain punaisen (aina punainen! miksei koskaan vaikka vihreä tai sininen?) hammasharjan ja sen nokkaan pikkurillinkynnen verran tahnaa. Harjaus alkoi. Harjasin mielestäni aika hyvin. Ylhäältä, alhaalta, edestä, takaa. Oli tärkeää, että jokainen pieni hampaanalku sai osansa. Hoitohuoneessa oli iso, teräksinen lavuaari (tai paremminkin allas). Sen äärellä harjoittelin kansalaistaitoa ja aina välillä sylkäisin altaaseen. Ei ollut niin justiinsa, jos sylkeminen ei ollut viimeisen päälle tarkkaa, sillä altaassa oli korkeat reunat. Suoriuduin tehtävästäni erinomaisin arvosanoin, ja palkinnoksi reippaudestani sain valita sellaisesta korista jonkin pienen jutun itselleni. Tarjolla oli avaimenperää, tarra-arkkeja, värikyniä ja muuta tarpeellista. Koska jo silloin vaatimattomuus oli yksi lukuisista hyveistäni ;), valitsin korista kiiltokuvan. Yhden ainoan kiiltokuvan. Hammashoitaja sanoi, että koska kiiltokuva oli niin pieni, voisin ottaa sille vielä kaveriksi jotain. "En halua, koska nuo loput ovat sen verran rumia". Niin. Mitäpä sitä suotta rumia kotiin viemään. Kuitenkin koko session kohokohta oli se hyvänmakuinen fluoritabletti. Voi pojat, että se oli hyvää. Pyysin äitiä ostamaan minulle ihan oman purkin noita herkkunappeja. Apteekista niitä käytiin sitten porukalla hakemassa, enkä paljoa muille namusia jaellut.

Uni tuli arviolta siinä yhden kieppeillä. Klo 00.39 satoi kunnolla - taas vaihteeksi - vettä, sillä katto ropisi oikein reippaasti. Huokailin, pyöriskelin, etsin sopivaa nukkuma-asentoa. Näin taas pöljiä unia, ihan ihteesäkki naurattaa.

Loppuun en lähetä hymyjä saati muutakaan roinaa, meinaan nääs vituttaa.

Käytiin tuossa pirkkojen kanssa kaakaolla. Pirkoilla tarkoitan siis lähimpiä ystäviäni. Tunnelma ja kaakaottelun sisältö toi mieleeni Sinkkuelämää, tuon lempparisarjani ajalta lukio. Puhuimme niitä näitä, mutta aihe oli silti hyvin rajattu. Itse asiassa taisin kuulla vain parin henkilön mainitsevan jotain "normaalista elämästä". Joka tapauksessa sekä kaakao että seura miellyttivät. Etenkin ensimmäisessä oli paksu kerros kermavaahtoa, tuota harvinaista herkkua. Kukaan ei jättänyt tällä kertaa pohjia.

Takapihalla on hirvittävän jännää olla. Valoisan aikaan kävin varastossa, ja järven jää - voi veljet, miten se paukkui ja murisi. En ole ennen sellaista meteliä sieltä kuullutkaan. Noiden eriskummallisien railojen syntymishetkien säestämänä kävin - liekö nyt ollu valtion mehtää vai kenen - katkomassa, tai siis hakemassa, kuusenoksia. Onhan ylihuomenna juurikin SE päivä, joka tarvitsee pientä somistusta. Siitä siis moinen piiperrys metikössä. Toivottavasti joku puunhalaaja ei pahoita tästä mieltään.

Kaakaokeskusteluissa nousi itse asiassa eräs pohdittava kysymys esille. Entä jos minun lapsistani tulisi joskus siviilipalvelustyyppejä? Tiivistettynä voin sanoa, että se olisi pahin painajainen tällaisen mustan joulun lisäksi. Aasinsiltana päästäänkin erääseen parin viikon takaiseen kauppareissuuni...

Olin paikallisessa marketissa, josta saa plussapisteitä, ostelemassa sunnuntaievästä. Siinä kylmäaltailla, vastapäätä minua, näytti olevan tuttu kasvo vuodelta 2006. "Sivari", totesin mielessäni. En tervehtinyt. Siirryin vihannesten luota maitohyllylle, jonka jälkeen lähdin kassoille. Yhden hyllykön välissä oli äsken mainitsemani henkilö, ja hänellä oli MAASTOKUVIOISET housut jalassa. Piti vähän aikaa nieleskellä ja tasata hengitystä. Sivarilla maastohousut, ei uskottava yhtälö. Toki onhan kyseinen kuvio eräänlainen trendi, mutta jos jätkä ei hyvän asian puolesta pue maastokuvioita ylleen, niin miksi ihmeessä se voi tehdä sen sitten vapaaehtoisesti! En henkilökohtaisesti ymmärrä. Kulkekoot verkkareissa.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

-Med vänliga hälsningar,

F

 

Eilen, siinä klo 10.40 hujakoilla, alkoi allekirjoittaneen joululoma. Ah ja voih. Kotiin päästyäni juhlin loman alkua parin tunnin kauneusunilla. Herättyäni tunsin kipua päässäni. Buranan voimalla pyöräytin 20 lihapullaa, ja kun oli kupu ravittu, niin oli aika taas ottaa unta palloon.

Aika jännää olla lomalla. Tiistaina, joulupäivänä, aion olla tekemättä mitään. Sitä ennen on vielä lukuisia pikku hommia. Harmittaa suunnattomasti, kun mitä ilmeisemmin tiedossa on musta joulu helsinkiläisittäin. Ahdistaapi.

Joka tapauksessa odotan lomaltani riläks-meininkiä, paljon herkkuja, hyvää säätä ja oppia vauvanhoidosta.

Iloitellen,

-foni

PS. Facebookista (en ole asiakas!) bongasin kaukaisen sukulaiseni, en pojke från Sverige. Voin kertoo, että on ihan helekkarin hyvännäkönen. Hampaat kiiltävät ja hymy loistaa. A vot!