Jo vain. Viikolla, eräällä luennolla, ystäväni Noora ehdotti, että leipoisimme yhdessä viikonloppuna. Hädin tuskin tiedän, mitä leipominen tarkoittaa. Sain keväällä 2002 peruskoulun päästötodistuksen, jossa kotitalous oli yhdeksikkö. Sen jälkeen olen leiponut ehkä kolme kertaa. Minusta ei saa pullantuoksuista tätiä tekemälläkään.

Noora halusi tulla luokseni leipomaan, koska hänellä itsellään on hieman uuniongelmia. Aikoi ostaa kaikki tarvittavat systeemit, kuten kananmunat, vehnikset ja sokrut. Eipä siinä, laitetaanhan uuni tulille.

Lauantai koitti. Heräilin siinä puolen päivän korvilla uuteen päivään. Jo reilun parin tunnin kuluttua huomasin olevani erilaisten kippojen, kulhojen ja leivontatarvikkeiden seurassa. Noora oli valinnut tuorehiivan sijaan kuivahiivaa. Miltei uusi tuttavuus minulle sellainen kuivahiiva. Jos oikein pinnistän, muistelisin, että oli siitä varmaankin yläasteen kotitaloustunneilla puhetta. Nooran kotiwiinereiden ohje sanoi, että hiivaa tarvitaan 50 g. No, siinä hyvällä matikalla laskettiin, että jos yksi kuivahiivapussi on 11 g, niin hurautetaanpa neljä ja rapiat pussia maidon sekaan.

VIRHE!

Seos näytti epämiellyttävältä. Paluu kotitaloustunneille: tuore - ja kuivahiiva ovat ihan eri asia. Ensimmäinen taikina meni harakoille. Tosin harakatkin olisivat saaneet siitä vähintäänkin huonovointisuutta, vatsanväänteitä ja häiriöitä koneistossa.

Toisen kauppareissun jälkeen taikina ja leipomiset onnistuivat. Omalla kohdallani vuoden leipomiskiintiö on täytetty.